Madeira joulukuussa (3.12.- 17.12.2012)

Fortaleza do Pico.
Madeira Fortaleza do pico



Tarkoitus oli kerrankin olla pelkästään lomalla Madeiralla. Aina ennen on tullut paahdettua vuoristopolkuja ja levadoita aamusta iltaan pitkin saarta. Siksi varattiin kahden viikon matka, jotta ei olisi kiire minnekään. Osin siinä onnistuttiin mutta minkäs sille mahtoi, kun ilmatkin suosivat niin pakko oli lähteä katsomaan kauniita maisemia ja näköaloja ympäri saarta ja vielä naapurisaarelle Porto Santollekin.

Sää oli loistava ulkoiluun ja liikkumiseen. Tihkusade osui vain kerran kohdalle tosin pahimpaan kohtaan eli kun laskeuduimme jyrkkää vuoristopolkua Pico Granden juurelta alas Curral das Freirasiin. Kaupungilla oli ajoittain vähän lämmin suomalaiselle - varsinkin rantapromenadilla, mutta ylempänä vuoristossa jaksoi liikkua reippaamminkin. Hotellihuone sensijaan oli viileä (19 - 21 astetta) ajoittain. Siinä kun ei tainnut olla lämmitystä eikä ilmastoitia. Muuten hotellin uima-altaat ja sauna olivat hyvät. Samoin aamiainen oli hyvä.

Espadaa ja Espetadaa tuli syötyä ruokapaikoissa ja ruoka oli melkein joka kerta hyvää. Tosin kahteen viikkoon mahtui kyllä jo pientä hajontaa laadun kuin myös ympäristön suhteen.



Kuvasatoa päivittäin ryhmiteltynä


Maanantaina illalla osallistuttiin tervetulotilaisuuteen ja tiistaina lähdimme heti aamulla bussilla Monteen, josta jatkoimme ensin Romeiroksen suuntaan ja sitten Levada do Bom Sucessolle. Jardim Orquídea oli levadan loppupään lähellä, joten päätimme pistäytyä siellä.
Levada Bom Sucesso . . Funchal


orkidea . . orkidea



Keskiviikkona yritimme ottaa loman kannalta ja kävelimme rantapromenadia Camara de Lobosiin ja takaisin.
rannalta . . rantapromenadia



Torstaina mieli veti jo vuoristoon. Bussilla 96 Jardin da Serraan (meni Foron kautta) ja kävely sieltä 3 kilometriä ensin Boca da Corridaan. Sieltä vuoristopolkua Pico Granden sivuitse nunnien laaksoon Curral das Freirasiin. Tämän polun loppuosaa eli laskeutumista laaksoon emme olleet vielä ennen kulkeneet. Muut  kolme polkua (Boca das Torinhas, Eira do Serraro ja Boca dos Namorandos) laaksoon olimme kulkeneet jo edellisillä kerroilla.
vuoristopolku . . Vuoristopolku


Polku oli paikoitellen erittäin jyrkkä ja tihkua satoi ajoittain.
polku



Perjantaina kulutimme vain aikaa kaupungilla. Kuva kauppahallista ja hotellibussin pysäkiltä.
kauppahalli . . Funchal



Lauantaina kävelimme paikallisen matkanjärjestäjän mukana levada do Rein. Ensin pistäydyttiin Santanassa.
tauko Santanassa . . levada do Rei


levada do Rei . . kuva levadalta

levadan alku



Sunnuntaina pidimme jälleen lomapäivän kaupungilla. Kävimme mm.  Fortaleza do Picon linnoituksella.
kaupunkia linnoitukselta . . Pico do Castelejo


Maanantaina ajoimme bussilla 154 Cabo Ciraolle ja kävelimme sieltä veredaa  alas Camara de Lobosiin ja sieltä rantapromenadia pitkin takaisin hotellille. Ensin kuva Cabo Ciraolta Camara de Lobosin ja Funchalin suuntaan.
Cabo Ciraolta


Lasinen kävelysilta ja 500 metriä alapuolella oleva ranta.
cabo cirao . . Cabo Cirao



Tiistaina ajoimme bussilla Refertaan ja kävelimme levada do Castelejoa.
lampaita levadalla . . castelejo


castelejo



Keskiviikkona risteilimme Porto Santoon.
Porto Santo . . Porto Santo



Hiekkarantaa riitti.
porto santo . . porto santo



Torstaina ajoimme bussilla Monteen, josta kävelimme Romeiroksen kautta levada dos Tornosia Palheiroon asti. Näkymiä levadalla. Kesän tulipalon jälkiä.
tornosilta . . tornos


Paluumatkalla hotelliin ehdittiin poiketa puistossa bussia odotellessa.
puiston puita


Perjantaina  ajettiin ensin bussilla  20  Machicoon ja sieltä bussilla 208 Marocosiin, josta kävelimme Levada do Canicalia Canicalin tunnelin suulle.
marocos . . levada do canical

levada do canical




Lauantaina lähdettiin bussilla Camachaan ja käveltiin sieltä takaisinpäin Leva da Serraa Choupanaan. Päivällä ja illalla oli aina kaupungilla erilaisia esityksiä.
serra . . esitys kaupungilla


Sunnuntaina pidettiin lomaa kaupungilla.
iltasoittoa







Edellisten Madeiran matkojen kuvia:


Madeira huhtikuussa 2000
Madeira tammikuussa 2001
Madeira maaliskuussa 2004
Madeira marras-joulukuussa 2005
Madeira helmikuussa 2008
Madeira tammikuussa 2009
Madeira toukokuussa 2010
Madeira joulukuussa 2011

Matkailusivulle      ...      Alkuun

Lopuksi Madeiraan liittyvää osoitteistoa netissä. Paikallisia matkanjärjestäjiä, saarikierroksia, levadavaelluksia, bussiaikatauluja ja reittejä:

Madeira Island
Madeira Online
Madeira Live
Portugal info / Madeira
Madeira Web INFO
Madeirahelp (Sää, kartat yms.)
Rodoesten bussiaikatauluja
Sam bussiaikatauluja
Madeiran busseja (Funchal)
Carristur (Funchal)
Strawberryworld
MADEIRA EXPLORERS
Nature Meetings
Madeira Web kamera
Madeiran sää (Yahoo Funchal)
Madeiran sää (Meteo Portugal)
Madeiran kuvakokoelma
Madeiran kartta
Reittiehdotuksia ja ohjeita (mm. Madeiralta)