Kevon kanjoni 2003

Kevon kanjonin reitti 63 km - kesäkuu 2003 (14.6 - 17.6). Sulaoja - Kenesjärvi

Lähdimme jo perjantaina Espoosta ajelemaan kohti pohjoista. Yövyimme tällä kertaa Viitasaarella, josta oli hyvä jatkaa matkaa aikaisin lauantaina aamusella. Otimme kiintopisteeksi pohjoisessa Kaamasen Kievarin, jonne jätimme auton ja siellä oli tarkoitus saunoa ja aterioida reissun jälkeen. Lauantai-iltana matkustimme rinkkoinemme Eskelisen bussilla Kevon reitin eteläpäähän Sulaojalle. Sieltä kävelimme vielä samana iltana 12 kilometriä Ruktajärven kämpän leiripaikalle, jonne saavuimme hyvissä ajoin ennen klo 22:ta. Ilma vaikutti aika viileältä ja välillä taisi vähän tihkuttaakin. Ainoastaan yhdessä nousussa tuli vähän hiki.

Sunnuntaina jatkoimme Ruktajärveltä heti puiston auettua (15.6) polkua seuraten. Ilma oli aika kylmä ja välillä sateli räntää ja suorastaan lunta. Ei sitä niin paljoa tullut, että sitä maahan olisi kertynyt, mutta sateli ajoittain kuitenkin. Oikeastaan patikoinnin kannalta näin oli parempi. Ei tullut liian kuuma ja vaatetuksella sai säädettyä lämmöt sopivaksi. Itikoita ei ollut kuin nimeksi koko reissulla, eivätkä ne kyllä missään vaiheessa jaksaneet pistää. Tämän päivän ruokatauolle osui mukavasti paikka, jossa oli kota suojana. Ruokailun aikana satoi koko reissun kovin sadekuuro. Sateen tauottua jatkoimme ja matka eteni niin mukavasti, että sinä päivänä pääsimme kevyesti Fiellu-putoukselle asti. Kahluupaikalla ennen putousta oli niin vähän vettä, että retkikengillä pääsi kiviä myöten kuivin jaloin yli. Vaimon kengät olivat sen verran matalammat, että hän joutui kahlaamaan tästä kohdasta, mutta onneksi rannalta löytyi ylityslenkkarit. Tälle päivälle köpöteltävää kertyi 18 km. Putouksen suunalta löytyi hyvä telttapaikka. Koski kohisi melko kovasti, mutta ei se unta haitannut.

Maanantaina jatkoimme innoissamme, koska sadekaan ei haitannut aamutoimia. Matkalla vähän yritti ripsoa, mutta kunnon sadetta ei enää reissulla osunut kohdalle. Valmistimme päiväruoan iltapäivällä Kevojoen rannalla nuotiopaikalla ja siinä reittiä arvioidessamme aioimme mennä lopun vähän niinkuin 'naatiskellen'. Alkoi nimittäin näyttää siltä, että vauhtimme on liian luja. Retkievästä on vielä kolmeksi päiväksi ja matka alkaa olla jo puolessa välissä. Viileä sää oli kait lisännyt alkumatkan vauhtiamme. Toisaalta jotkut leiripaikat olivat senverran muhkuraisia, että mielellään lähti katsomaan seuraavaa. Toisin kuitenkin kävi kaikkien loppujen retkisuunnitelmiemme osalta. Seuraavalta ylityspaikalta olivat kevätjäät vieneet ylitysvaijerin mennessään. Minkäänlaisia ylityskeppejä ei ollut mailla halmeilla ja meillä itsellämme ei ollut edes sauvoja mukana. Ylityspaikan toisella puolen kaksi miestä istuskeli kuin jotain odotellen. Neuvoivat kyllä auliisti, että mistä kohtaa kannattaa tulla yli. Niin sitten minä lähdin ekaksi sukkasillani kylmään ylitykseen. Virta oli melko kova ja aikamoisia kiviä oli pohjalla haittaamassa askellusta. Onnistuin kuitenkin ihan mukavasti pääsemään yli. Vaimo katseli ylitystäni ja koska näytti menevän hienosti, hän lähti oitis rohkeana tyttönä perään. Edin juuri ottaa rinkan selästäni, kun huomasin hänenkin tulevan jo yli. Olin jo menossa vastaanpäin, kun hän horjahti kovassa virtauksessa. Tilanne näytti vähän pahalta. Hän ei päässyt omin avuin ylös, sillä käsi oli sattunut kaatuessa pahasti pohjakiviin. Onnistuin kuitenkin pääsemään nopesti paikalle ja koska minulla ei enää ollut rinkkaa, sain hänet nopesti pystyyn ja taapersimme rannalle. Hänen vaatteensa olivat kylläkin märät ja käsi ei sietänyt liikuttelua aluksi lainkaan. Ranne oli sattunut pahiten. Laitoin siihen idelasiteen, vaihdoimme kuivat vaatteet päälle. Siinä ihmetellessämme ja touhutessamme selvisi, että ne kaksi miestä olivat korjausmiehiä ja he alkoivat laittaa uutta vaijeria joen yli hetimiten selvittyämme koskesta. Vaikuttaa ihan siltä, että jos olisimme olleet muutaman tunnin myöhemmin paikalla, olisimme välttyneet vahingolta. Matkapuhelimelle ei ollut kenttää, joten apuakaan ei voinut kysyä mistään. Niinpä lastasimme kaiken raskaamman minun rinkkaani ja jatkoimme matkaa heti tarkoituksella päästä mahdollisimman nopesti ihmisten ilmoille. Seuraavalla leiripaikalla oli opaste, että puhelin on 1,5 km:n päässä edessä. Polku ylitti jälleen joen ja niinpä minä tein kolme ylitystä. Ensin oma rinkka yli, sitten takaisin ja sitten kannoin vaimon rinkan yli. Sitten kun pääsimme sinne seuraavalle nuotiopaikalle, ei siellä enää mitään erämaapuhelinta ollut. Oli kuitenkin kaksi ensiaputaitoista nuorta miestä, joilta saimme hyviä ohjeita ranteen sitomiseksi kantositeeseen ja ennen kaikkea heillä oli matkassa revähdyksiin tarkoitettuja kipulääkkeitä. Koska oli pakko päästä ainakin kännykän kuuluvuusalueelle, jatkoimme matkaa hetimiten. Sinä päivänä kävelimme kaikkiaan 23 kilometriä. Jalat ja kunto kestivät ihan hyvin eikä oloa haitannut muu kuin vaimon kipeä käsi. Leiriydyimme yöksi Kevojoen rantatörmälle vähän ennen viimeistä ylitystä. Kaikki toimet menivät vähän sekaisin. Pystyi toinen sentään vahtimaan retkikeitintä, mutta itselleni tuli monia uusia toimia, kuten vaimon retkikenkien narujen solmiminen ja vetoketjujen kiinnilaitto.

Tiistaiaamuna heräsimme oikein ajoissa (kait särkyyn). Kaikesta huolimatta saimme tehtyä aamiaisen melko joutuisasti ja telttakin meni kasaan vauhdilla näin yksikseni. Joten ei muuta kuin taas nopeasti liikkeelle. Seuraava ylitys meni samaan tapaan kuin edellinenkin (minä kahlasin kolmasti). Kävelimme ilman suurempia taukoja ja aamupäivällä pääsimme kuuluvuusalueelle. Kysyin 112:sta lähimmän terveysaseman, jonne kannattaisi suunnistaa päästyämme tielle. Ivalo oli kuulemma lähin. Olisivat lähettäneet ambulanssin vastaan polun päähän, jos vaimo olisi ollut huonovointinen. Kerroin ettei tässä voi olla kovin huonossa kunnossa, koska on jo kävellyt rinkka selässä kohta 30 kilometriä viimeisen 24 tunnin aikana louhikkoista polkua, joka menee ylös ja alas mäkiä ja välillä on jyrkkiä kalliokielekkeitä lomassa. Niinpä pääsimme kunnialla tielle. Taksin tulo tänne olisi kestänyt kait aikansa, joten päätimme mennä Utsjoelta tulevaan busiin, joka oli aikataulun mukaan juuri sopivasti tulollaan. Sitten vain bussilla Kaamasen Kievarille, vaihto omaan autoon ja ajo Ivalon terveyskeskukseen. Jäi nyt sitten saunominen ja poronkäristys syömättä tällä erää Kaamasen Kievarissa mutta ehkä sitten seuraavalla kerralla. Terveysaemalla käsi ehdittiin kuvata sopivasti ennen röntgenin kiinnimenoa. Värttinäluu oli murtunut ja ranne oli vedettävä paikoilleen. Käsi kipsattiin ja seuraavana aamuna vielä kontrollikuvaukseen. Nyt yövyimme Hotelli Ivalossa, söimme siellä poronkäristystä ja ennen kaikkea voimme peseytyä kunnolla ja yökin oli ihana nukkua kaikesta huolimatta oikeiden lakanoiden välissä.

Keskiviikkona oli helpotus käydä aamiaiselle valmiiseen pöytään. Kävimme tarkistuskuvauksessa ja sitten ajo Espooseen. Olimme kotona n. klo 23.00. Alunperin oli tarkoitus tulla Kuusamon kautta vähän rauhallisemmalla aikataululla, mutta nyt oli paras tulla kotiin pikimmiten. Jouduin ajamaan tällä erää yksin, mutta kait yö tuli nukuttua hyvin, koska kaikesta huolimatta en ole aiemmin ollut yhtä pirteä tällä pitkällä matkalla.

Laskimme, että viimeisen 24 retkitunnin aikana talsimme yli 30 kilometriä ja pääsimme kuitenkin lääkäriin alle vuorokaudessa ranteen satuttamisesta. Kunto kesti hyvin ja ainoastaan vasemmassa pikkuvarpaassa oli iso rakko. Alla on vielä muutamia kuvia reitiltä päivittäin ryhmiteltyinä. Sattuneista syistä loppumatkalla ei tullut kuvattua kovin paljoa.

Lauantai: Automatkalta jääneiden eväiden syönti Kevon reitin alkupisteessä. Kannasmaisema matkalla Ruktajärvelle.
Alku - 33223 Bytes