Kevon kanjonin reitti 63 km - kesäkuu 2003 (14.6 - 17.6). Sulaoja -
Kenesjärvi
Lähdimme jo perjantaina Espoosta ajelemaan kohti pohjoista. Yövyimme
tällä kertaa Viitasaarella, josta oli hyvä jatkaa matkaa aikaisin
lauantaina aamusella. Otimme kiintopisteeksi pohjoisessa Kaamasen
Kievarin, jonne jätimme auton ja siellä oli tarkoitus saunoa ja
aterioida reissun jälkeen. Lauantai-iltana matkustimme rinkkoinemme
Eskelisen bussilla Kevon reitin eteläpäähän Sulaojalle. Sieltä
kävelimme vielä samana iltana 12 kilometriä Ruktajärven kämpän
leiripaikalle, jonne saavuimme hyvissä ajoin ennen klo 22:ta. Ilma
vaikutti aika viileältä ja välillä taisi vähän tihkuttaakin. Ainoastaan
yhdessä nousussa tuli vähän hiki.
Sunnuntaina jatkoimme Ruktajärveltä heti puiston auettua (15.6) polkua
seuraten. Ilma oli aika kylmä ja välillä sateli räntää ja suorastaan
lunta. Ei sitä niin paljoa tullut, että sitä maahan olisi kertynyt,
mutta sateli ajoittain kuitenkin. Oikeastaan patikoinnin kannalta näin
oli parempi. Ei tullut liian kuuma ja vaatetuksella sai säädettyä
lämmöt sopivaksi. Itikoita ei ollut kuin nimeksi koko reissulla,
eivätkä ne kyllä missään vaiheessa jaksaneet pistää. Tämän päivän
ruokatauolle osui mukavasti paikka, jossa oli kota suojana. Ruokailun
aikana satoi koko reissun kovin sadekuuro. Sateen tauottua jatkoimme ja
matka eteni niin mukavasti, että sinä päivänä pääsimme kevyesti
Fiellu-putoukselle asti. Kahluupaikalla ennen putousta oli niin vähän
vettä, että retkikengillä pääsi kiviä myöten kuivin jaloin yli. Vaimon
kengät olivat sen verran matalammat, että hän joutui kahlaamaan tästä
kohdasta, mutta onneksi rannalta löytyi ylityslenkkarit. Tälle päivälle
köpöteltävää kertyi 18 km. Putouksen suunalta löytyi hyvä telttapaikka.
Koski kohisi melko kovasti, mutta ei se unta haitannut.
Maanantaina jatkoimme innoissamme, koska sadekaan ei haitannut
aamutoimia. Matkalla vähän yritti ripsoa, mutta kunnon sadetta ei enää
reissulla osunut kohdalle. Valmistimme päiväruoan iltapäivällä Kevojoen
rannalla nuotiopaikalla ja siinä reittiä arvioidessamme aioimme mennä
lopun vähän niinkuin 'naatiskellen'. Alkoi nimittäin näyttää siltä,
että vauhtimme on liian luja. Retkievästä on vielä kolmeksi päiväksi ja
matka alkaa olla jo puolessa välissä. Viileä sää oli kait lisännyt
alkumatkan vauhtiamme. Toisaalta jotkut leiripaikat olivat senverran
muhkuraisia, että mielellään lähti katsomaan seuraavaa. Toisin
kuitenkin kävi kaikkien loppujen retkisuunnitelmiemme osalta.
Seuraavalta ylityspaikalta olivat kevätjäät vieneet ylitysvaijerin
mennessään. Minkäänlaisia ylityskeppejä ei ollut mailla halmeilla ja
meillä itsellämme ei ollut edes sauvoja mukana. Ylityspaikan toisella
puolen kaksi miestä istuskeli kuin jotain odotellen. Neuvoivat kyllä
auliisti, että mistä kohtaa kannattaa tulla yli. Niin sitten minä
lähdin ekaksi sukkasillani kylmään ylitykseen. Virta oli melko kova ja
aikamoisia kiviä oli pohjalla haittaamassa askellusta. Onnistuin
kuitenkin ihan mukavasti pääsemään yli. Vaimo katseli ylitystäni ja
koska näytti menevän hienosti, hän lähti oitis rohkeana tyttönä perään.
Edin juuri ottaa rinkan selästäni, kun huomasin hänenkin tulevan jo
yli. Olin jo menossa vastaanpäin, kun hän horjahti kovassa
virtauksessa. Tilanne näytti vähän pahalta. Hän ei päässyt omin avuin
ylös, sillä käsi oli sattunut kaatuessa pahasti pohjakiviin. Onnistuin
kuitenkin pääsemään nopesti paikalle ja koska minulla ei enää ollut
rinkkaa, sain hänet nopesti pystyyn ja taapersimme rannalle. Hänen
vaatteensa olivat kylläkin märät ja käsi ei sietänyt liikuttelua aluksi
lainkaan. Ranne oli sattunut pahiten. Laitoin siihen idelasiteen,
vaihdoimme kuivat vaatteet päälle. Siinä ihmetellessämme ja
touhutessamme selvisi, että ne kaksi miestä olivat korjausmiehiä ja he
alkoivat laittaa uutta vaijeria joen yli hetimiten selvittyämme
koskesta. Vaikuttaa ihan siltä, että jos olisimme olleet muutaman
tunnin myöhemmin paikalla, olisimme välttyneet vahingolta.
Matkapuhelimelle ei ollut kenttää, joten apuakaan ei voinut kysyä
mistään. Niinpä lastasimme kaiken raskaamman minun rinkkaani ja
jatkoimme matkaa heti tarkoituksella päästä mahdollisimman nopesti
ihmisten ilmoille. Seuraavalla leiripaikalla oli opaste, että puhelin
on 1,5 km:n päässä edessä. Polku ylitti jälleen joen ja niinpä minä
tein kolme ylitystä. Ensin oma rinkka yli, sitten takaisin ja sitten
kannoin vaimon rinkan yli. Sitten kun pääsimme sinne seuraavalle
nuotiopaikalle, ei siellä enää mitään erämaapuhelinta ollut. Oli
kuitenkin kaksi ensiaputaitoista nuorta miestä, joilta saimme hyviä
ohjeita ranteen sitomiseksi kantositeeseen ja ennen kaikkea heillä oli
matkassa revähdyksiin tarkoitettuja kipulääkkeitä. Koska oli pakko
päästä ainakin kännykän kuuluvuusalueelle, jatkoimme matkaa hetimiten.
Sinä päivänä kävelimme kaikkiaan 23 kilometriä. Jalat ja kunto kestivät
ihan hyvin eikä oloa haitannut muu kuin vaimon kipeä käsi. Leiriydyimme
yöksi Kevojoen rantatörmälle vähän ennen viimeistä ylitystä. Kaikki
toimet menivät vähän sekaisin. Pystyi toinen sentään vahtimaan
retkikeitintä, mutta itselleni tuli monia uusia toimia, kuten vaimon
retkikenkien narujen solmiminen ja vetoketjujen kiinnilaitto.
Tiistaiaamuna heräsimme oikein ajoissa (kait särkyyn). Kaikesta
huolimatta saimme tehtyä aamiaisen melko joutuisasti ja telttakin meni
kasaan vauhdilla näin yksikseni. Joten ei muuta kuin taas nopeasti
liikkeelle. Seuraava ylitys meni samaan tapaan kuin edellinenkin (minä
kahlasin kolmasti). Kävelimme ilman suurempia taukoja ja aamupäivällä
pääsimme kuuluvuusalueelle. Kysyin 112:sta lähimmän terveysaseman,
jonne kannattaisi suunnistaa päästyämme tielle. Ivalo oli kuulemma
lähin. Olisivat lähettäneet ambulanssin vastaan polun päähän, jos vaimo
olisi ollut huonovointinen. Kerroin ettei tässä voi olla kovin huonossa
kunnossa, koska on jo kävellyt rinkka selässä kohta 30 kilometriä
viimeisen 24 tunnin aikana louhikkoista polkua, joka menee ylös ja alas
mäkiä ja välillä on jyrkkiä kalliokielekkeitä lomassa. Niinpä pääsimme
kunnialla tielle. Taksin tulo tänne olisi kestänyt kait aikansa, joten
päätimme mennä Utsjoelta tulevaan busiin, joka oli aikataulun mukaan
juuri sopivasti tulollaan. Sitten vain bussilla Kaamasen Kievarille,
vaihto omaan autoon ja ajo Ivalon terveyskeskukseen. Jäi nyt sitten
saunominen ja poronkäristys syömättä tällä erää Kaamasen Kievarissa
mutta ehkä sitten seuraavalla kerralla. Terveysaemalla käsi ehdittiin
kuvata sopivasti ennen röntgenin kiinnimenoa. Värttinäluu oli murtunut
ja ranne oli vedettävä paikoilleen. Käsi kipsattiin ja seuraavana
aamuna vielä kontrollikuvaukseen. Nyt yövyimme Hotelli Ivalossa, söimme
siellä poronkäristystä ja ennen kaikkea voimme peseytyä kunnolla ja
yökin oli ihana nukkua kaikesta huolimatta oikeiden lakanoiden välissä.
Keskiviikkona oli helpotus käydä aamiaiselle valmiiseen pöytään.
Kävimme tarkistuskuvauksessa ja sitten ajo Espooseen. Olimme kotona n.
klo 23.00. Alunperin oli tarkoitus tulla Kuusamon kautta vähän
rauhallisemmalla aikataululla, mutta nyt oli paras tulla kotiin
pikimmiten. Jouduin ajamaan tällä erää yksin, mutta kait yö tuli
nukuttua hyvin, koska kaikesta huolimatta en ole aiemmin ollut yhtä
pirteä tällä pitkällä matkalla.
Laskimme, että viimeisen 24 retkitunnin aikana talsimme yli 30
kilometriä ja pääsimme kuitenkin lääkäriin alle vuorokaudessa ranteen
satuttamisesta. Kunto kesti hyvin ja ainoastaan vasemmassa
pikkuvarpaassa oli iso rakko. Alla on vielä muutamia kuvia reitiltä
päivittäin ryhmiteltyinä. Sattuneista syistä loppumatkalla ei tullut
kuvattua kovin paljoa.
Lauantai: Automatkalta jääneiden eväiden syönti Kevon reitin
alkupisteessä. Kannasmaisema matkalla Ruktajärvelle.
. . 
Sunnuntai: Näkymä ensimmäisellä leiripaikalla Ruktajärvellä. Lumipyry
alkumatkasta.
.
. 
Maisemakuva Kevon kanjonin suuntaan ja linnunpesä polulla.
. . 
Ruokatauko kodassa ja kanjoni aukeaa.
. . 
Pystyyn kuivuneet tunturikoivut ja Fiellu-putous.
. . 
Fiellu lähempää ja telttapaikka.
. . 
Maanantain maisemakuva ja tiistaina viimeinen aamiainen Kevojoella.
. . 
Viimeinen kahluupaikka ja bussin odotusta.
. . 
Keskiiviikkona paluumatkalla pistäydyttiin napapiirillä.

Tästä voi klikata kesäkuun 2002 retkikuviin.
...